keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Prinsessa Pikkiriikki (2024)

 

2024

"Prinsessa Pikkiriikki"


Ohjaus: Lauri Maijala
Käsikirjoitus: Tuuli Kanervankallio ja Hannele Lampela
Kuvaus: Pietari Peltola

Osissa: Ada Pusa, Minni Kuivalainen, Valo Kortesmäki, Marja Packálen ja Leena Uotila


Sisällöstä:

Kyse on hyväntuulisesta lastenelokuvasta, joka perustuu Hannele Lampelan "Prinsessa Pikkiriikki" -kirjoihin. Elokuvassa Pikkiriikki saa kuulla tulevasta pikkuveljestään ja saatuaan idean naapurintädiltä hän päättää taikoa määräilevät aikuiset Himpskattiin, ja lähteä itse naapurikaveri Pöljäläisen kanssa etsimään linnaa asuttavakseen.


Tuusulaosuus:

Elokuvan mielikuvitusmaailma on tehty Tuusulan Kellokosken Ruukin alueelle, jossa muun muassa koko pitkä kuja lavastettiin markkina-alueeksi. Myös muita alueen miljöitä käytettiin paljon hyödyksi karkkikauppana yms. ja jopa pimeä konesali löysi paikkansa elokuvan letunsyöntikilpailussa. Kuvausryhmä viihtyi pitkään paikkakunalla.




Lavastusta tehtiin kymmenien metrien matkalle.

Elokuvan mustanpuhuvimman kohtauksen lavastus.

Valoja mallataan myös ulkoapäin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti